perjantai 29. marraskuuta 2013

Kirjeen innostamana

Kommentin innoittamana.
Minun oli vaikea ajatella, että joskus tulevaisuudessa voin tulla sokeaksi tai menettää jalkani, nuorelle viisikymmenvuotias on ikäloppu, enkä voinut kuvitellakaan, että omat toimet vaikuttavat jonnekin kolmenkymmenen vuoden päähän.

Olen miettinyt, kuinka nuoren saisi ymmärtämään ja motivoitumaan sokerien mittaamiseen ja insuliinin pistoon. Kuvittelen nyt, että jos olisin käynyt dialyysissä katsomassa hoidossa olevia ja jakansa menettäneitä, olisin ehkä ollut viisaampi, osaavampi ja tarkempi.

Nyt insuliinit ja mittarit ovat niin hienoja, että tasapainoa on helpompi pitää, verrattuna pissatesteihin pitkävaikutteisen insuliinin kanssa. Kurinalaisuutta, mittailua ja piikkejä - siinä se paketti osapuilleen on.

Yritä ystäväni, suoriutua aina yhdestä päivästä kerrallaan. Äläkä murehdi liikaa ulevasta tai tähänastisita korkeaista sokereista, mutta tee voitavasi tässä ja nyt. Muistan, että itse mietin silloin kun sairastuin, että kun jaksaisin tämän päivän syömättä karamelleja. En ostanut niitä kotiin ja kaupasta valitsen mieluummin terveellisen vaihtoehdon. 

Voimia kaikille diabeetikoille ja muillekin,kutka sivuani lukevat! Ainiin vinkkinä diabeetikoille, hakeutukaa KELAn kuntoutukseen diabeteskeskukseen Aitolahteen, Tampereelle - opettavat ja tsemppaavat kuntoutumaan.

maanantai 25. marraskuuta 2013

Valitusta

Nyt tulee valitusta - joka paikka on kipeenä. Kyynerpää oireilee ja käsi on niin heikko, ettei kahden kilon puntti nouse, polvea jomottaa ja naksaa, levottomat jalat sätkii ja varvas vuotaa. Uni ei tule, pillereitä kourallinen mennyt ja minä vain tuskailen.

Huomenna röngtenkuvaus varpaasta. Jännittää.

Auts, minä huudan, tuskallista.

torstai 21. marraskuuta 2013

Kirje sinulle kommentaattori

Nimimerkki Anonyymi, kohteessa lääkärissä käynti,
kiitos viestistäsi, kirjoitan näitä kokemuksiani, ettei kenenkään muun tarvitsisi niitä kokea.

Hoitotasapainoni on ollut pahimmillaan pitkäaikaissokeri ehkä 10-11, kolmetoista kuulostaa tosi pahalta. Varmaan auttaisi, jos pääsisit seiskan tuntumaan, minulla se onnistuu parhaiten, kun käytän pumppua. Onko sinulla sellainen?

Kaikillehan ei tule lisäsairauksia, meidät on rakennettu erilaisista palikoista. Sellainen, joka on sairastanut suunnilleen yhtä kauan kuin minä lähes samanlaisella hoitotasapainolla, on sokeutunut kun taas työtoveri lähes kaltaiseni ei mitään lisäsairauksia. Hän on synnyttänyt jopa kaksi lasta.

Mikä minulle tuli todeksi ei välttämättä tule sinulle. Sinuna kyllä skarppaisin hoitotasapainoon, mutta stressiäkään ei kannata ottaa, koska se nostaa sokereita! Voimia sinulle. Ja kiitos että luet blogiani.

keskiviikko 20. marraskuuta 2013


Tällainen on nyt tilanne, kun kaksi viikkoa on mennyt antibioottitippaa ja kolmatta viikkoa suun kautta. Joka päivä suihkutus ja siteidenvaihto.

 Tämä taisi olla pahimpia.

hopeaside, pihkavoide, pirtu - jalometallista väkiviinaan. Eiköhän jo auta.

Reidestä poikki

Taas itkettää, vierustoverini sairaalasta menettää jalan reiteen asti. Tyly lääkäri sanoi, ettei muuta voi tehdä, eikä kannattanut lapsilta kysyä, koska lääkäri tietää. Ja sitten kun ensimmäinen jalka on parantunut, niin leikataan varmaan toinen. Kävelvästä potilaasta tulee raajarikko, liikuntaesteinen, liikuntavammainen, invalidi .- kotiin yksin asujaksi hänestä ei enää ole.

Voiko se olla totta, että verisuonia ei enää ole, vain yksi paksu tulee reiteen asti. Kaikki muut suonet ovat tuhoutuineet, hiusverisuonet ensimmäisenä. Lääkäri sanoi, että niin kauan kuin ihmisellä on järki tallella.amputaatioita voidaan tehdä. Jos järkikään ei enää pelitä, niin kannattaako amputoidakaan?

Minä toivon vanhalle rouvalle hyvää vointia, sanoinkin hänelle, että pyytää tarpeeksi kipulääkettä, ettei tarvitse kärsiä leikkauksen jälkeen tuskasta. Kuulema kivut ovat kovat, kun luuta rikotaan. Ja onhan se aavesärkykin tuskallinen. Ihmisen muistiin jää kivusta jälki ja mieli muistaa sen, vaikkei  enää jalkaakaan ole. Itse kuvittelin synnytyksen jälkeen, että jalat olivat koukussa, kun siihen asentoon ne määrättiin ennen puuduttamista.

Voi liuoja, miten avuttomia olemme... ei ole sanoja, miten lohdutan? Miten lohdutan, kun pelkään itse samaa? Voin ottaa vain kädestä kiinni ja itkeä vierellä.

torstai 14. marraskuuta 2013

Kerttulille.

Ihana, Kerttuli; Hyväksyn kaikki tunteet, jotka minua kuohuttavat. Totta. Tai vatsaani kuohuttaa, kun tunteeni jylläävät, tai vatsaani painaa kun hyväksytyt kuohut tunteilee...
Täytyypä maalata huoneentaulu aiheesta. Ystävääni hätkähdyttää taulu, jossa lukee ; Elämä on hauras. Yksi oivallinen lause on myös: Elämä on suoralähetys...

maanantai 11. marraskuuta 2013

Kuolema

Mies, joka voihki amputoituja varpaitaan ja myöhemmin tuskaili nilkasta leikatun jalan perään. Mies, joka lauloi kivuissaan ja hyräili, ettei enää voinut hanuria soittaa. Mies, jonka varpaita katsoin, kuin ne mustana loistivat ja jonka sormenpäätkin tummina näyttäytyivät. Tuo mies on kuollut viime keskiviikkona hän heitti hyvästit elämälle.

Ei poltettu kynttilää, ei miestä muisteltu, ei puhuttu kuolemasta - se ei ole tapana. Potilaspetejä yhteensä seitsemän, kaksi tyhjää siis. Miksi kuollutta ei muistella, voisiko pappi käydä puhumassa meille?

Vatsanpohjassa taakka

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

kuopijjooo

Olipa mukava tavata musili-porukkaa järjestöpäivillä Kuopiossa. Punanenäisinä nenäpäivän kunniaksi, heti lähti turha jäykkyys pois, kun panimme nenät päähän ja moikkasimme toisiamme.



Päivällä oli paljon asiaa, pieni tauko ohjelmassa ja iltajuhlat Kuopion järjestön 40-vuotisen taipaleen kunniaksi. Täällä ei pönötetä -ajatuksella juhlat oli järjestetty. Arja Koriseva yllätti ja tuli laulamaan muutaman laulun, pianisti oli huippu, hieno ohjelma. Meidän yksi munuaissairas on käynyt lähes kaikki Arja Korisevan konsertit ja siitäpä vastalahjaksi Koriseva purjehti iloinen ilme kasvoillaan paikalle. Munuaissairasta kiiteltiin ja ruusukimppuja jaettiin. Pieni intiimi tila, onnistuneet juhlat! Kiitos Kuopio! Pikkusen paineita ensi vuodelle...

Lauantaina pari luentoa ja aika loppui tietenkin kesken. Jäi taas liian lyhyeksi aika, jolloin olisi voinut jutella muiden alueiden potilaiden ja omaisten kanssa. Kotiin illan suussa suoraan Ikean kautta.

Jaloissa oli vain parin tunnin tauko turvajalkineesta, ympyrä on taas auki.

Itkettää, ettei haava parane, surettaa, että kahvila, jossa tauluni ovat sulkee ovensa kuun lopussa, jännittää jos otan uuden pestin vastaan yhdistyksessämme. Huh, huh, - vatsassa on tiiliskivi.

tiistai 5. marraskuuta 2013

kaikkea kaunista

Näin kauniilla paketilla meidän juniori muisti hoitajia, kun pääsi pois ikeestä ja sai sen munuaisen.

Kenkiä, osasta olen  jo luopunut. Nekin ovat niin kauniita.

 Kajaanin vanhan sillan kaide oli muuttunut rakkauden sinetöintipaikaksi. Kauniita lukkoja, joihin on kaiverrettu nimiä.