sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Nauttia vai ei?

Tänään maanantaina 17.12.2012 blogin klikkauksia on ollut 20 085 ja postauksia  yhteensä 208. Mukava, että luet ja kommentoit - kommentteja yhteensä 58.

Viikonlopun virkistys Oulussa, jouluostoksilla -  ilman ostoksia. Zeppelin oli niin täunnä, ettei parkkipaikalle saanut autoa muutoin kuin jonottamalla vapautuvaa paikkaa.  Kiersimme useissa kaupoissa, mutta päätimme tulla ostoksille joulun jälkeen, kun alennusmyynti on alkanut.

Rajallinen raha esti myös lastani haluamasta joululahjoja. Viisaana hän selitti, ettei nyt tarvitse  mitään.
Omituista, yleensä hänellä on ollut lista kalliista lahjoista. Tänä jouluna hän sanoi haluavansa "maailman rauhaa", mutta mietti itsekin, että se on jotain mitä äiti ei pysty antamaan. Kyllä kai lapselle pitää jokunen pikkupaketti kääriä, vaikka pitkät kalsarit ja kirja, suklaarasia ehkä.

Revittelin lauantai-iltana parilla siivulla Polar-juustoa ja puolikkaalla lasillisella valkoviiniä. Aamulla oli huono-olo, pussit silmien alla - turvotti. Nautintoaineeni olivat todellakin rajalliset, niukahkotkin sanoisin. mutta elimistöni ei näköjään siedä juurikaan. Onneksi en syö lihaa, voin vain kuvitella mitä suolainen kinkku tekisi. Perinteisesti savukala on kuulunut jouluun, nyt syöntiä pitää rajoitaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi aina, jos sait ajatuksia tekstistäni.
Niistä olen KIITOLLINEN!