Siinä kun tuliterä Moccamaster toivotti meidät tervetulleeksi, yksi dialysaattori teki tenät. Ja huoltomies oli vapaapäivällä.
Perjantain periaatteella yritimme päästä hoitoon heti kahdeksalta, siis me kaikki, ensin neljä - lopulta kuusi, yhtäaikaa. Yksi kone ei lähtenyt käyntiin ja tilalle piti hakea varakone. Aamu on ajateltu niin, että dialysointi saadaan alkuun kaikille mahdollisimman nopeasti, niinpä koneen rikkoutuminen aiheutti viivästyksen alotuksiin.
Hoitajat liikkuivat joutuisasti koneilta toiselle tehden parhaansa, onneksi sisätautipolin munuaishoitaja oli käymässä ja pääsi auttamaan osaston ruuhkautuneita aamutoimia. Lopulta minäkin pääsin jo puolelta koneeseen.
Polin pyörällä, puhuin puhelimessa, luin tabletista Sairaan hyvä elämä -blogia ja ihmettelin, kuinka ihminen voi olla vielä elossa, niin rajamailla hän on useasti käynyt. Kirjoittaja luuli kerran helpottuneena olevansakin taivaassa, mutta huomatessaan ettei ollut, tuskastuneena totesi taistelun jatkuvan. Ihalen elämän valoa, jota hänestä hehkuu!
Jalat menivät levottomaksi ja tuskaiseksi, sain Oxinormia. Ihmettelin, että jo oli täräys, alkoi pyörryttää ja nukahdin. Tiina, Tiinaa... No mitä, miksi nimeäni huudetaan. Antakaa mä nukun. Joku toi mehukeittoa, se maistui. Sokerit olivat humahtaneet ykköseen ja siinä minua elvytettiin sokeritipalla ja mehukeitolla. Elvyin.
Hoidon lopussa hoitaja keitti meille kahvit uudella keittimellä ja tarjoili yhdistyksen ostamia keksejä.
Kiitokset siis Kainuun munuais- ja maksayhdistykselle hienosta keittimestä ja kiitokset taas osaston hoitajille ja spesiallääkärille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentoi aina, jos sait ajatuksia tekstistäni.
Niistä olen KIITOLLINEN!